Asuin lapsena perheeni kanssa eteläisessä Afrikassa sisällissotaa käyvässä Angolassa. Siellä asuessani opin, mikä merkitys yksilölle on yhteisöillä, joissa elää. Ja mikä merkitys on toivolla, josta ammentaa.

Toisaalta näin, mitä äärimmäinen niukkuus voi olla ja millaista kärsimystä maailma voi ihmisilleen aiheuttaa.

Palattuamme Suomeen, kohtuukonservatiiviselle Pohjois-Pohjanmaalle, ymmärsin mitä hyvä koulu, ystävät ja usko tulevaisuuteen parhaimmillaan tarkoittavat.

Angolasta Etelä-Suomeen ei ole niin pitkä matka, etteikö halu muuttaa maailmaa paremmaksi kulkisi mukana. Siksi päädyin Helsinkiin opiskelemaan valtiotieteitä.  Ymmärtääkseni maailmaa paremmin ja ollakseni osa tulevaisuuden ratkaisuja. 

Istun kalliolaisen kotini olohuoneessa, nojatuolissa, jatkuvasti ryhtiä parantaen ja huomaan, että olen asunut Helsingissä pariinkiin otteeseen. Ensimmäisinä elinvuosina vanhempien työn takia ja nyt peliyhtiö Roviossa PR-päällikkönä työskennellessä. Välissä ne iloa tuottaneet valtiotieteen maisterin opinnot Helsingin yliopistossa.

Olen siis junantuoma. Melkein kaikki helsinkiläiset ovat. Olen tuonut kaupunkiin muista maista omaksumani ymmärryksen ja laupeuden, pohjalaisen reippauden (joskus ylenpalttisen) ja sukuperimänä omaksutun karjalaisen toimeliaisuuden.

Se ettei ole oikein mistään kotoisin on Helsingissä täysin kotonaan. Oikeasti liberaali kaupunkilainen ei erottele tai jaottele ketään alkuperänsä tai menneisyyden perusteella – kaupunki on auki jokaiselle.

Täällä on työ ja vapaa-aika. Toivoisin, että voisin käyttää enemmän aikaa kodin sisustamiseen, intohimoa aiheeseen ei ainakaan puutu. Saan jakaa kotini puolisoni Jeren kanssa – jos meitä kodin lisäksi joku yhdistää, niin ehkä pieni endorfiinikoukku. Olemme molemmat todella aktiivisia harrastamaan liikuntaa.

Olen maajoukkuetason tanssiurheiluvuosien jälkeen palannut entisen päälajini pariin ja aloitin seiväshypyn 13 vuoden tauon jälkeen. Pakko myöntää itsekin, että kolmenkympin kieppeillä moisen aloittaminen on lievästi sekopäistä hommaa.

Kodinlaiton, seiväshypyn ja unelmoinnin lomassa olen pyrkinyt myös kohti tärkeitä luottamustehtäviä. Vaalit on yksi ja toinen on ihmisoikeusjärjestö Setan hallituksen jäsenyys vuosina 2025–2026.

Työelämässä olen nähnyt, millainen merkitys kansainvälisesti houkuttelevilla yrityksillä on Helsingille. Yli 50 eri maasta tulevat kollegani tarjoavat näkökulmia siihen, mitkä ovat Helsingin vetovoimatekijöitä ja missä puolestaan epäonnistumme.

Vaikken vielä ole elänyt pitkään, olen elänyt paljon. Kokemuksen ja koulutuksen uskon tarjoavan hyvän ymmärryksen monenlaisiin lähtökohtiin, sekä erityisesti siihen, millaisella reseptillä Helsinkiä kehitetään yhdenvertaisemmaksi ja kukoistavammaksi.

Yritykset tarvitsevat ihmisiä, ihmiset yrityksiä ja niiden palveluja ja yhteiskunta kaikkien näiden yhteispanosta palvelurakenteiden ylläpitoon. Me emme voi sulkea ovia ja ummistaa silmiä, vaan olla avoimia, järkeviä ja ihmisen omaan toimeiliaisuuteen uskovia kaupunkilaisia. Kaupunki on kehys, johon teokset syntyy.

Olen syntynyt vuonna 1996 ja käyn kolmeakymppiä. Yliopistoelämän, työhön siirtymän, Helsinkiin todenteolla asettumisen ja yhteisen elämän rakentamisen lomassa olen löytänyt rakkauden kaupunkiin.

Kai tässä iässä voi jo tunnustaa, että yksi kaupunkilaisista paheistani on iltapäiväkahvit. Istua alas, tilata kahvi, katsoa kaupunkilaisia ja nauttia se kaikki pienen makean kera.

Kun nyt tämä tunnustus on tehty, kutsun myös sinut kahville. Jos haluat istua kanssani kupposelle, laita viestiä minulle sosiaalisen median kanavissa.

Kuulen mielelläni ajatuksiasi siitä, kuinka Helsingistä tehdään maailman paras kaupunki.